CHANGE IS ALWAYS GOOD

Asioilla on tapana järjestyä. Joko hyvin tai huonosti, mutta jollain tavalla ne yleensä ennen pitkää ratkeavat. Tämä on hyvä pitää mielessä nyt, kun erityisen monta asiaa tuntuu olevan parhaillaan auki. 

Enpä olisi uskonut, että taannoin käsiini päätynyt Taloustaito-lehti voisi saattaa silmieni eteen juuri oikeat sanat oikeaan aikaan. On ollut stressiä ja unettomia öitä, totaalikaaosta ja banaanilaatikoita. Kaiken hullunmyllyn keskellä olen selkeästi saanut osani jokavuotisesta kaamosmasennuksesta - sen sijaan että päivästä toiseen tarttuisi härkää sarvista, tekisi mieli lymyillä peiton alla maailmaa paossa.

Kuluneeseen syksyyn on mahtunut päiviä, kun hyytävä viima saa irvistellen kiinnittämään katseen tiukasti maahan ja etenemään puolijuoksua paikasta A paikkaan B. Huolimatta siitä kuinka hölmön näköistä se on - voin nimittäin vain kuvitella.

Onnekkaaksi vastapainoksi on ollut raukeita aamuja kahvikupillisten äärellä, koko perheen voimin vietetty isänpäivä, aikaa katsella ikkunasta kuinka aurinko sarastelee viileää valoa kaduille jo aamunkoitteessa.

Jatkuvan muutoksen pyörteissä pää on tulvillaan ajatuksia, joihin toisiin jää jumiin ja toiset katoavat jäljettömiin ennen kuin huomaakaan. Hajanaiset tekstinpätkät viikkojen ja kuukausien varrelta jäävät kummittelemaan puhelimen muistioon, paperilapuille kalenterin väliin ja mihin nyt ikinä. Välillä tuntuu, että ainoat hetket kun mieli todella lepää, ovat muutamat unessa vietetyt tunnit.

Tämä vuodenaika tuntuu tuovan mukanaan aina jonkinlaista itsetutkiskelua - pohdin paljon kuka olen, mistä tulen ja minne haluan olla matkalla. Erinäisten johtopäätösten tuoma tieto lisää ehkä tuskaa, jahka ymmärtää kuinka keskeneräinen onkaan kaikista tavoitteistaan huolimatta. On suuria kysymyksiä joiden äärellä hengästyy, kun kaikki taas hetkellisesti odottaa pääsyä omiin uomiinsa.

Silti, kun hetken hengittää ja ajattelee, voi huomata kaiken olevan ihan hyvin kaaoksenkin keskellä. Kun suuret linjat etsivät järjestystään, kannattaa vain keskittyä yksityiskohtiin. Katsella elämää ikkunoista, hörppiä kuppi kaupalla hyvää kahvia ja kömpiä torkkumaan puhtaisiin lakanoihin. Muutos on aina hyvästä, katsotaan siis uteliaina minne se vie.

WE'LL LET THE LEAVES FALL

Kuluneet viikot ovat pitäneet tiukasti otteessaan täytenään kroonista koheltamista, sivuutettuja todo-listoja ja vuosilta tuntuvaa univelkaa. Kokonaiset vuorokaudet valuvat sormien lävitse, kun on painanut loppuun työvuoron ja katsonut jakson Frendejä.

Hektisten päivien lisäksi myös yöt ovat ajoittain olleet levottomia, täynnä toinen toistaan kummallisempia unia. On ollut vaikeaa muistella mistä maanantai alkoi ja vaihtui muina miehinä, lupia kyselemättä sunnuntaiksi.

Harras toiveeni kuitenkin toteutui ja elokuu on kuin onkin suosinut meitä aurinkoa maanisesti rakastavia utuisella loppukesän lämmöllään.

Onnea on ollut päättää kaoottinen viikko istumalla satamassa auringonlaskun aikaan, syömässä nachoja ja juomassa olutta, kertomassa väsyneitä vitsejä kilpaa ystävän kanssa ja nauraa niin että tekee kipeää. Olen myös istunut puistossa, keinunut kuulokkeet korvilla seuraillen hiipuen saapuvaa hämärää, joka mustuu edelleen yöksi.

                                                                                                                                                 
Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan ja elokuisten iltojen lämpö onkin vaihtunut viileydeksi, joka iskee viimeistään auringon laskeuduttua, muistuttelee vaivihkaa saapuvasta syksystä.

Ilmassa on kirpeyttä ja askeleessa uudenlaista terävyyttä. Mielessä käsitys siitä, että jokaisessa päivässä on uudet kaksikymmentäneljä tuntia aikaa tarttua toimeen kuin toimeen, eikä koskaan ole liian myöhäistä.

Alkava syksy tuokoon tullessaan paremmin nukuttuja öitä, vähemmän stressiä, enemmän naurua ja keveämpiä harteita. Tiedän, että kaikkea kaipaamaani tulen varmasti myös saamaan.

PAIKKA AURINGOSSA

Varsinaisen intiaanikesän tunnusmerkkejä viime kuukaudet eivät juuri ole täyttäneet, mutta jospa elokuu hemmottelisi meidät piloille suloisella lämmöllään, joka saa hymyn tarttumaan vastaantulijalta toiselle ja askeleen kevenemään.

Vallinneista sääolosuhteista huolimatta olen ehtinyt nauttimaan auringosta niinä muutamina päivinä kun se suopeana on näyttäytynyt. Olen istunut piknikillä Hietaniemen rannassa, kävellyt puistossa kuvaamassa, juonut terassilla oluen ja toisen. Mökillä olen hankkinut kevyen rusketuksen laiturilla köllötellen, ja auringon jo laskeuduttua istunut ulkoportailla kuunnellen pimeää hiljaisuutta.

Henkilökohtaisesti nautin sateestakin, jos ei satu olemaan kiire minnekään. Uskon vakaasti, että yhtälailla kuin auringonpaistekin, saa myös kaikessa rauhassa sateessa kulkeminen ja läpimäräksi kastuminen vetämään syvään henkeä ja hartiat laskeutumaan - kaikki riippuu siitä kuinka tahdot asiat kokea. Sateen jälkeen ilma myös on jotenkin pehmeämpää, syleilevää ja lohdullista.

Kuluneen vuoden ylipäätään olen kulkenut kuten ennenkin, sydäntäni kuunnellen. Lopettanut opinnot, lähtenyt kuukaudeksi reissuun ja kotiuduttuani päätynyt pian täysin odottamattomiin töihin, joita nyt en vaihtaisi mistään hinnasta. Olen keskittynyt asioihin joita haluan tehdä - joita rakastan - ja olen aidosti onnellisempi kuin koskaan ennen.

 

                                                                                                                                                     
Rakastan näitä vaiheita elämässä, kun kaikki on tietynlaisessa murroskohdassa, hetkellisesti vähän sekaisin. Ei välttämättä oikein tiedä mitä tapahtuu, mutta tietää asioiden muuttuvan - jotain päättyy ja on tilaa uudelle. Kylmät väreet juoksevat pitkin selkäpiitä, kun aika ajoin havahtuu näkemään kuinka paljon upeita asioita tulevaisuudella on annettavanaan.

Vuosi vuodelta myös huomaan suurten linjojen muodostuvan tärkeämmiksi kuin tarkkaan suunnitellut yksityiskohdat - pikkuasioista ei jaksa enää valittaa, sitä keskittyy mielummin siihen mistä voi nauttia.

Vietin syntymäpäivääni puistossa musiikkitapahtumassa, ympärilläni parhaat ystävät ja korviin kantautuva huolettoman iloinen folk. Olimme pakkautuneet kylki kylkeen aurinkovarjoista kasatun sateensuojan alle - höpöttelimme niitä näitä, hytkyimme musiikin tahtiin, ja kun joku vaihtoi asentoa toinen kiljahti saatuaan vettä niskaansa, nauratti.

Jossain vaiheessa nimeäni huudettiin, kuulin bändin laulavan onnittelulaulua. Riensin viereen kuuntelemaan ja laulun loputtua sain lämpimän halauksen ja kukkia, tunsin palan kurkussani kun kiitin ihanasta yllätyksestä ja lähdin takaisin. Jälleen vuoden vanhempana, jälleen vuoden onnellisempana.

PARI SANAA KIITOLLISUUDESTA

Kuulin tänään keskellä päivää uutisen, joka pysäytti kuin seinään ja antoi ihan todella ajattelemisen aihetta. Kyseessä oli uutinen Satakunnan Kansan päätoimittajana toimineen Olli-Pekka Behmin äkillisestä menehtymisestä. 

Syy, jonka takia uutinen tuntui niin perin järkyttävältä johtuu siitä, että Behm oli parhaan ystäväni kummisetä, joten olin jo kuullut sairauden etenemisestä ja tapahtumien kulusta. Sain myös tavata kyseisen henkilön jokunen viikko takaperin ystäväni häissä. 

Vielä viime keskiviikkona Behm on kommentoinut tilannetta seuraavasti ;*

"Elämäni asioiden tärkeysjärjestys muuttui, kun minun tänään virallisesti todettiin sairastavan leukemiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että hoidot aloitetaan heti, ja jään ainakin kuuden kuukauden sairauslomalle. Vankkana tavoitteenani on tervehtyä ja palata takaisin työrintamalle ensi keväänä, Behm kertoo."

"Ajattelin, että elämässä nyt vain joskus käy näin. Ei se siitä murehtimalla parane. Periksi ei anneta, niin kuin Porissa sanotaan."

Lukiessani tuota kirjoitusta, en voi kuin kyynel silmässä ihailla moista asennetta, ja samaan aikaan tuntea valtavaa katkeruutta siitä, kuinka kaikki voi kääntyä täysin ylösalaisin alle viikossa.

Tämänkaltaiset asiat pistävät väistämättä ajattelemaan omaa elämää ja läheisiä ihmissuhteita - ja sitä - josko niitä onkaan muistanut vaalia riittävästi. Aihe on enemmän kuin lähellä sydäntäni, enkä voisi koskaan selittää siitä tarpeeksi. Asia vain on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että muistakaa arvostaa omaa elämäänne ja rakkaita ihmisiä ympärillänne!

Sitä elää niin helposti jatkuvasti pelkkien kiireidensä keskellä, soittelee toisille vain kertoakseen omia asioitaan, ja kuin huomaamattaan pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Näistä asioista on tullut opittua kantapään kautta, mutta opittu ainakin on. 

Niin kauan kuin muistan, olen pyrkinyt elämään omaa elämääni siten, että perimmäisenä tarkoituksenani on aina ollut olla onnellinen. Olen ottanut monenmoisia riskejä, sulkenut korvani muiden mielipiteiltä, ja juossut pää kolmantena jalkana tavoitellen milloin mitäkin unelmaa. Koska elämä on liian lyhyt epäröimiseen silloin, kun todella jotain haluaa.

Parhaan ystäväni olen tuntenut jo 16 vuotta. Matkan varrelle on mahtunut joitakin välirikkoja - yksi oikeasti pidempikin - mutta kaikesta huolimatta olemme nykyisin parhaat ystävät, enkä todella vaihtaisi tästä päivääkään. Minulla on tapana huikata usein puhelun päätteeksi "love you", juurikin siitä syystä, etten koskaan voi tietää oliko puhelu mahdollisesti viimeinen laatuaan. Jos jotain joskus tapahtuisikin, haluaisin ystäväni aina tietävän ja muistavan, että rakastan - rakastan niin paljon.

Läheiset ihmiset ja ystävät ovat sanoinkuvaamattoman suuri aarre ja voimavara. Viimeisimmän muistutuksen asiasta sain tänään, kun yli viikon poissaolon jälkeen pääsin takaisin kouluun, ja aina yhtä parahultaisen ihastuttavien opiskelijakollegoiden joukkoon. Yksi huikkaa heipat, toinen tulee rapsuttamaan päätä, ja kolmas kysyy kuinka voit - erittäin hyvin, kiitos teidän. 

Kiitos ihan kaikkien teidän ihmisten, jotka seisotte rinnallani, jaatte iloa ja surua, palautatte maanpinnalle ja pidätte minua järjissäni. Kiitollisuuteni teistä on sanoinkuvaamaton. 

* Kommentit lainattu täältä.

IHAN SAIRAS VIIKKO

Terveisiä sängyn pohjalta! Kylmästi ja rytinällä katukuvaan ilmestynyt syksy sai tämän tytön vilustumaan ennen kuin ehti sateenvarjoa sanoa. Kurkku on kipeä, ääni pois pelistä ja pää puuroinen. Kuume huitelee perin kiitettävissä lukemissa, mikä käy ilmi myös kaikista yrityksistä tuottaa mitään asiapitoista puhetta.

Sairastamisen myötä on jäänyt väliin useampi koulupäivä, ja se jos jokin vetää kyllä mielen matalaksi. Erityisen paljon jäi harmittamaan eilisen poissaolo, kun paikalla oli edustajia Uusi Lahti - lehdestä, kampusradio LiMusta, sekä verkkolehti Esipuheesta. Pyrin tosin saamaan vierailuista jotain informaatiota ongittua vielä näin jälkikäteen.

Nyt kuitenkin lisää buranaa tauluun ja kerälle viltin alle - palaan asiaan taas heti kunhan muistelen ensin elämän pieniä perusedellytyksiä, kuten sitä miten hiukset harjattiinkaan tai tietokone käynnistyy. Ensi viikolla olen toivon mukaan jo siinä kunnossa, että edes toinen edellämainituista onnistuu.